Tuli nuori Joukahainen, ajoi tiellä vastatusten:
tarttui aisa aisan päähän, rahe rahkehen takistui,
länget puuttui länkilöihin, vemmel vempelen nenähän.

Siitä siinä seisotahan, seisotahan, mietitähän...
vesi vuoti vempelestä, usva aisoista usisi.

Kysyi vanha Väinämöinen: "Kuit' olet sinä sukua,
kun tulit tuhmasti etehen, vastahan varattomasti?
Säret länget länkäpuiset, vesapuiset vempelehet,
korjani pilastehiksi, rämäksi re'en retukan!"

Silloin nuori Joukahainen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mie olen nuori Joukahainen. Vaan sano oma sukusi:
kuit' olet sinä sukua, kuta, kurja, joukkioa?"

Vaka vanha Väinämöinen jo tuossa nimittelihe.
Sai siitä sanoneheksi: "Kun liet nuori Joukahainen,
veäite syrjähän vähäisen! Sie olet nuorempi minua."

Silloin nuori Joukahainen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Vähä on miehen nuoruuesta, nuoruuesta, vanhuuesta!

Kumpi on tieolta parempi, muistannalta mahtavampi,
sep' on tiellä seisokahan, toinen tieltä siirtykähän.
Lienet vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen,
ruvetkamme laulamahan, saakamme sanelemahan,
mies on miestä oppimahan, toinen toista voittamahan!"

Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mitäpä minusta onpi laulajaksi, taitajaksi!
Ain' olen aikani elellyt näillä yksillä ahoilla,
kotipellon pientarilla kuunnellut kotikäkeä.
Vaan kuitenki kaikitenki sano korvin kuullakseni:
mitä sie enintä tieät, yli muien ymmärtelet?"

Sanoi nuori Joukahainen: "Tieänpä minä jotaki!
Sen on tieän selvällehen, tajuelen tarkoillehen:
reppänä on liki lakea, liki lieska kiukoata.

"Hyvä on hylkehen eleä, ve'en koiran viehkuroia:
luotansa lohia syöpi, sivultansa siikasia.

"Siiall' on sileät pellot, lohella laki tasainen.
Hauki hallalla kutevi, kuolasuu kovalla säällä.
Ahven arka, kyrmyniska sykysyt syvillä uipi,
kesät kuivilla kutevi, rantasilla rapsehtivi.

"Kun ei tuosta kyllin liene, vielä tieän muunki tieon,
arvoan yhen asian: pohjola porolla kynti,
etelä emähevolla, takalappi tarvahalla.
Tieän puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla:
pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla.

"Kolme on koskea kovoa, kolme järveä jaloa,
kolme vuorta korkeata tämän ilman kannen alla:
Hämehess' on Hälläpyörä, Kaatrakoski Karjalassa;
ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran."

Sanoi vanha Väinämöinen: "Lapsen tieto, naisen muisti,
ei ole partasuun urohon eikä miehen naisekkahan!
Sano syntyjä syviä, asioita ainoisia!"

Se on nuori Joukahainen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tieän mä tiaisen synnyn, tieän linnuksi tiaisen,
kyyn viherän käärmeheksi, kiiskisen ve'en kalaksi.
Rauan tieän raukeaksi, mustan mullan muikeaksi,
varin veen on vaikeaksi, tulen polttaman pahaksi.

"Vesi on vanhin voitehista, kosken kuohu katsehista,
itse Luoja loitsijoista, Jumala parantajista.

"Vuoresta on vetosen synty, tulen synty taivosesta,
alku rauan ruostehesta, vasken kanta kalliosta.

"Mätäs on märkä maita vanhin, paju puita ensimmäinen,
hongan juuri huonehia, paatonen patarania."

Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
"Muistatko mitä enemmin, vain jo loppuivat lorusi?"

Sanoi nuori Joukahainen: "Muistan vieläki vähäisen!
Muistanpa ajan mokoman, kun olin merta kyntämässä,
meren kolkot kuokkimassa, kalahauat kaivamassa,
syänveet syventämässä, lampiveet on laskemassa,
mäet mylleröittämässä, louhet luomassa kokohon.

"Viel' olin miesnä kuuentena, seitsemäntenä urosna
tätä maata saataessa, ilmoa suettaessa,
ilman pieltä pistämässä, taivon kaarta kantamassa,
kuuhutta kulettamassa, aurinkoa auttamassa,
otavaa ojentamassa, taivoa tähittämässä."

Sanoi vanha Väinämöinen: "Sen varsin valehtelitki!
Ei sinua silloin nähty, kun on merta kynnettihin,
meren kolkot kuokittihin, kalahauat kaivettihin,
syänveet syvennettihin, lampiveet on laskettihin,
mäet mylleröitettihin, louhet luotihin kokohon.

"Eikä lie sinua nähty, ei lie nähty eikä kuultu
tätä maata saataessa, ilmoa suettaessa,
ilman pieltä pistettäissä, taivon kaarta kannettaissa,
kuuhutta kuletettaissa, aurinkoa autettaissa,
otavaa ojennettaissa, taivoa tähitettäissä."

Se on nuori Joukahainen tuosta tuon sanoiksi virkki:
"Kun ei lie minulla mieltä, kysyn mieltä miekaltani.
Oi on vanha Väinämöinen, laulaja laveasuinen!
Lähe miekan mittelöhön, käypä kalvan katselohon!"

Sanoi vanha Väinämöinen: "En noita pahoin pelänne
miekkojasi, mieliäsi, tuuriasi, tuumiasi.
Vaan kuitenki kaikitenki lähe en miekan mittelöhön
sinun kanssasi, katala, kerallasi, kehno raukka."

- Kalevala, III runo

[continue]

As it happened, Wainamoinen,
Wainamoinen, the magician,
Rode that sunset on the highway,
Silently for pleasure driving
Down Wainola's peaceful meadows,
O'er the plains of Kalevala.

Youkahainen, young and fiery,
Urging still his foaming courser,
Dashes down upon the singer,
Does not turn aside in meeting,
Meeting thus in full collision;
Shafts are driven tight together,
Hames and collars wedged and tangled,
Tangled are the reins and traces.
Thus perforce they make a stand-still,
Thus remain and well consider;
Water drips from hame and collar,
Vapors rise from both their horses.
Speaks the minstrel, Wainamoinen:
"Who art thou, and whence? Thou comest
Driving like a stupid stripling,
Wainamoinen and Youkahainen.
Careless, dashing down upon me.
Thou hast ruined shafts and traces;
And the collar of my racer
Thou hast shattered into ruin,
And my golden sleigh is broken,
Box and runners dashed to pieces."

Youkahainen then make answer,
Spake at last the words that follow:
"I am youthful Youkahainen,
But make answer first, who thou art,
Whence thou comest, where thou goest,
From what lowly tribe descended?"

Wainamolinen, wise and ancient,
Answered thus the youthful minstrel:
"If thou art but Youkahainen,
Thou shouldst give me all the highway;
I am many years thy senior."

Then the boastful Youkahainen
Spake again to Wainamoinen:
"Young or ancient, little matter,
Little consequence the age is;
He that higher stands in wisdom,
He whose knowledge is the greater,
He that is the sweeter singer,
He alone shall keep the highway,
And the other take the roadside.
Art thou ancient Wainamoinen,
Famous sorcerer and minstrel?
Let us then begin our singing,
Let us sing our ancient legends,
Let us chant our garnered wisdom,
That the one may hear the other,
That the one may judge the other,
In a war of wizard sayings."

Wainamoinen, wise and ancient,
Thus replied in modest accents:
"What I know is very little,
Hardly is it worth the singing,
Neither is my singing wondrous:
All my days I have resided
In the cold and dreary Northland,
In a desert land enchanted,
In my cottage home for ayes;
All the songs that I have gathered,
Are the cuckoo's simple measures,
Some of these I may remember;
But since thou perforce demandest,
I accept thy boastful challenge.
Tell me now, my golden youngster,
What thou knowest more than others,
Open now thy store of wisdom."

Thus made answer Youkahainen,
Lapland's young and fiery minstrel:
"Know I many bits of learning
This I know in perfect clearness:
Every roof must have a chimney,
Every fire-place have a hearth-stone;
Lives of seal are free and merry,
Merry is the life of walrus,
Feeding on incautious salmon,
Daily eating perch and whiting;
Whitings live in quiet shallows,
Salmon love the level bottoms;
Spawns the pike in coldest weather,
And defies the storms of winter.

Slowly perches swim in Autumn,
Wry-backed, hunting deeper water,
Spawn in shallows in the summer,
Bounding on the shore of ocean.
Should this wisdom seem too little,
I can tell thee other matters,
Sing thee other wizard sayings:
All the Northmen plow with reindeer,
Mother-horses plow the Southland,
Inner Lapland plows with oxen;
All the trees on Pisa-mountain,
Know I well in all their grandeur;
On the Horna-rock are fir-trees,
Fir-trees growing tall and slender;
Slender grow the trees on mountains.
Three, the water-falls in number,
Three in number, inland oceans,
Three in number, lofty mountains,
Shooting to the vault of heaven.
Hallapyora's near to Yaemen,
Katrakoski in Karyala;
Imatra, the falling water,
Tumbles, roaring, into Wuoksi."

Then the ancient Wainimoinen:
"Women's tales and children's wisdom
Do not please a bearded hero,
Hero, old enough for wedlock;
Tell the story of creation,
Tell me of the world's beginning,
Tell me of the creatures in it,
And philosophize a little."

Then the youthful Youkahainen
Thus replied to Wainamoinen:
"Know I well the titmouse-fountains,
Pretty birdling is the titmouse;
And the viper, green, a serpent;
Whitings live in brackish waters;
Perches swim in every river;
Iron rusts, and rusting weakens;
Bitter is the taste of umber;
Boiling water is malicious;
Fire is ever full of danger;
First physician, the Creator;
Remedy the oldest, water;
Magic is the child of sea-foam;
God the first and best adviser;
Waters gush from every mountain;
Fire descended first from heaven;
Iron from the rust was fashioned;
Copper from the rocks created;
Marshes are of lands the oldest;
First of all the trees, the willow;
Fir-trees were the first of houses;
Hollowed stones the first of kettles."

Now the ancient Wainamoinen
Thus addresses Youkahainen:
"Canst thou give me now some wisdom,
Is this nonsense all thou knowest?"
Youkahainen thus made answer:
"I can tell thee still a trifle,
Tell thee of the times primeval,
When I plowed the salt-sea's bosom,
When I raked the sea-girt islands,
When I dug the salmon-grottoes,
Hollowed out the deepest caverns,
When I all the lakes created,
When I heaped the mountains round them,
When I piled the rocks about them.
I was present as a hero,
Sixth of wise and ancient heroes,
Seventh of all primeval heroes,
When the heavens were created,
When were formed the ether-spaces,
When the sky was crystal-pillared,
When was arched the beauteous rainbow,
When the Moon was placed in orbit,
When the silver Sun was planted,
When the Bear was firmly stationed,
And with stars the heavens were sprinkled."
Spake the ancient Wainamoinen:
"Thou art surely prince of liars,
Lord of all the host of liars;
Never wert thou in existence,
Surely wert thou never present,
When was plowed the salt-sea's bosom,
When were raked the sea-girt islands,
When were dug the salmon-grottoes,
When were hollowed out the caverns,
When the lakes were all created,
When were heaped the mountains round them,
When the rocks were piled about them.
Thou wert never seen or heard of
When the earth was first created,
When were made the ether-spaces,
When the air was crystal-pillared,
When the Moon was placed in orbit,
When the silver Sun was planted,
When the Bear was firmly stationed,
When the skies with stars were sprinkled."

Then in anger Youkahainen
Answered ancient Wainamoinen:
"Then, sir, since I fail in wisdom,
With the sword I offer battle;
Come thou, famous bard and minstrel,
Thou the ancient wonder-singer,
Let us try our strength with broadswords,
let our blades be fully tested."
Spake the ancient Wainamoinen:
"Not thy sword and not thy wisdom,
Not thy prudence, nor thy cunning,
Do I fear a single moment.
Let who may accept thy challenge,
Not with thee, a puny braggart,
Not with one so vain and paltry,
Will I ever measure broadswords."

- Kalevala, 3rd Poem
translated by John Martin Crawford

[continue]